Inspired in Finland

INTOHIMOISTEN YRITYSTARINOIDEN HAKU ON PÄÄTTYNYT 18.3.2016!

Suomen Nuorkauppakamarit saivat kerättyä mukaan valtavan määrän intohimoisia yritystarinoita, joihin voit tutustua alla olevan linkin kautta. Kampanja huipentui kymmenen intohimoisen yrityksen esittelyyn 16.4.2016 järjestetyssä Intohimoinen yritys 2016 –gaalassa Helsingissä. Gaala 2016 

Profiilikuvamerkki-3.jpg

Suomen Nuorkauppakamarit haluaa olla mukana vaikuttamassa suomalaisen työelämän nousuun ja jakaa inspiroivia, intohimoisia yritystarinoita aktiivisesti. Me uskomme, että intohimoiset yritykset luovat Suomeen kasvua ja hyvinvointia. Nyt on aika nostaa yritykset esiin!

Intohimoinen Yritys 2016 on Inspired in Finlandin* ja Savonlinnan Oopperajuhlien projekti, jossa nostetaan esiin 100 intohimoista yritystä. Suomen Nuorkauppakamarit vastaa yritystarinoiden keruusta, eli pääsee eturivistä nostamaan hienoja yrityksiä esiin. Kampanjaan osallistuminen on ilmaista.

Kohderyhmä on Suomessa toimivat yritykset toimialasta tai koosta riippumatta. Kampanjan kokonaistarina rakentuu mukaan lähtevistä yrityksistä ja niiden tarinoista. Kampanjassa piirretään mahdollisimman monipuolinen kuva intohimoisesta yrityksestä. Intohimoista yrittäjyyttä ei määritellä tarkasti etukäteen eikä sille aseteta raameja. Kampanja-aika 20.1.2016 – 18.3.2016.


 

Vakka-Suomen Nuorkauppakamarilla oli ilo nostaa esiin hankkeeseen 6 Vakka-Suomalaista, intohimoista yritystarinaa, joihin pääset tutustumaan alla olevista linkeistäIntohimoinen Yritys Vakka-Suomi

Laitilan Kanatarha By Munax

Laitilan Terveyskoti

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Mokkapuu

Vahterus

Valmet Automotive 

 


 

 

Tutustu_nappulaLue_nappula


 

Ohjeet tarinan kirjoittamiselle:

 

  • valmis max. 2000 merkin tarina
  • ingressi teksti max. 350 merkkiä (vapaaehtoinen, muuten laitetaan tekstin ensimmäinen kappale)
  • intohimoinen otsikko
  • kuva tai/ja logo tai/ja video (jos on niin vaikka kaikki)
  • yrityksen osoite (www-sivuille tulee kartta missä yrityksen paikkakunta sijaitsee)
  • yrityksen www-sivu

Vakka-Suomen Nuorkauppakamari haluaa nostaa esiin oman alueensa yrityksiä! Ilmianna yrityksesi! lisätietoja voit pyytää osoitteesta: pres@jcvakkasuomi.fi tai lio@jcvakkasuomi.fi


 

Bruce_some