Valmet Automotive – Inspired In Finland – Kärkiyritys

Intohimoinen Yritys 2016 oli Inspired In Finlandin ja Savonlinnan Oopperajuhlien projekti, jonka tarkoitus on herättää keskustelua intohimon vahvistamisesta liiketoiminnassa ja tuoda esille inspiroivia, intohimoisia yritystarinoita Suomesta.
”Ooppera on tehty intohimosta. Ilman intohimoa ja paloa olisi moni yritys jäänyt haaveeksi. Ooppera herättää intohimoa niin tekijöissä, yleisössä kuin sivustaseuraajissa. Sama kipinä sytyttää myös yrittäjät” kerrotaan hankkeesta.

Suomen Nuorkauppakamarit vastasivat yritystarinoiden keruusta alkuvuoden aikana, eli pääsivät eturivistä nostamaan yrityksiä esiin. Nuorkauppakamari haluaa olla mukana vaikuttamassa suomalaisen työelämän nousuun ja jakaa aktiivisesti inspiroivia ja intohimoisia yritystarinoita. Tavoitteena oli 100 intohimoista yritystarinaa, mutta lopulta kampanjaan lähti mukaan melkein 400 intohimoista yritystä.

Vakka-Suomen Nuorkauppakamari toi kansalliseen hankkeeseen esille kuusi intohimoista yritystä Vakka-Suomen alueelta, joista Valmet Automotive valittiin lopulta yhdeksi kymmenestä kärkiyrityksestä, jotka esiteltiin 16.4.2016 Helsingissä järjestetyssä Intohimoinen Yritys 2016 gaalassa.
Vakka-Suomen alueelta mukaan lähteneet intohimoiset yritykset olivat Laitilan Kanatarha By Munax, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Mokkapuu Kustavista, Vahterus Oy Kalannista sekä Valmet Automotive Uudestakaupungista. Kaikkien näiden yritysten intohimoiset ja inspiroivat tarinat pääsee lukemaan Inspired In Finlandin verkkosivuilta osoitteesta: operafestival.fi/fi/Inspired-in-Finland/Intohimoinen-yritys-2016/Sata-tarinaa

 

valmetautomotive logoIY_merkki_seinälle (1)


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *